Abstrakteja kuvia

Tää on vaan leipä

Evoluutio

Raivo

Satunnainen

Arkkitehtuuri

Advertisement

Kukkatalo työssäoppi

Yritys ja sen kohderyhmä

Yritys myy kasveja/kukkia, kohderyhmä on puutarhailusta kiinnostuneet ja kasveista pitävät ihmiset, huomiona olen tehnyt, että kukkatalolla käy enimmäkseen vanhempaa sukupolvea edustavia ihmisiä.

Visualistina kukkatalossa

Kukkatalolla ei ole erikseen nimettyä visualistia, mutta paljon visualista työtä kuitenkin löytyy. Päivittäistä hommaa ei löydy, mutta lähes joka viikko olen päässyt jotain visuaalista tekemään. Enimmäkseen esillepanoja esim. ruukuista ja ksveista, mutta myöskin vain ”koristelu” mielessä kassan yllä olevia hyllyjä.

Pohjapiirrustus & asiakaskierto

Voin itse vaikuttaa asiakaskietoon mm. tekemällä mahdollisiman kiinnostavan näköisiä esillepanoja, tämä onnistuu mm. käyttämällä keltaista väriä. Tilanteita jolloin olen vaikuttanut asiakaskiertoon on silloin, kun asiakas kysyy missä jokin kasvi on ja neuvon hänet kasvin luokse.

Ammattisanasto

  1. Etuveto
  2. Esillepano
  3. Kasvi hävikki
  4. Leikkokukka
  5. Kimppu
  6. Perenna
  7. Istutus
  8. Viileä kasvihuone (viileäpuoli)
  9. Lämmin kasvihuone (lämminpuoli)
  10. Koristetikku

Esillepanoalueiden ohjeistuksia

Erityisempiä ohhjeistuksia en ole saanut, mutta olen hyödyntänyt aikaisemman työssäoppipaikkani ohjeita

  1. Alueiden erot ovat paikka ja miten alue on rakennettu (onko esillepano pöydällä, lattialla alustojen päällä vai hyllyllä)
  2. Lähes joka alue on uudistettu ainakin kahdesti puolen vuoden aikana, useimmiten on uudistuneet sisäänkäyntien hyllyjen esillepanot

Esillepanoja ennen ja jälkeen

Aikaisempi esillepanop ei minun tekemäni
Aikaisempi esillepano ei minun tekemäni
Molemmat esillepanot minun tekemiä (halloweenista jouluuun)
Molemmat esillepanot minun tekemiä (halloweenista jouluuun)
Molemmat esillepanot minun tekemiä (halloweenista jouluuun)
Molemmat esillepanot minun tekemiä (syksystä jouluun)

Uudistamisessa kiinnitin huomiota siihen, että saisin uudet tuotteet esille ja tietenkin siihen, että esillepano sopii siihen juhlaan jota varten se on tehty, jos ei ollut juhlaa varten ,sitten kiinnitin huomiota vuodenaikaan. Kasvien olessa kyseessä piti myös miettiä, että kasvi ei ole herkkä esim. kylmälle jos se on sisäänkäyntien esillepanoisa.

Kampanijoiden vaikutus myymälään

Kampanjanijoiden aikana oli useita kampanja tuotteita, niitä varten tehtiin erillisiä suurempia ja pienempiä esillepanoja myymälään

Valoviikkoilla esimerkkinä oli talolyhtyjä sekä lasitaloja alennuksissa ja molemmista tein esillepanot.

Syysmarkkinoilla taas kukkatalon aitoihin kiinnitettiin kyltit jolloin syysmarkkinat ovat ja sisälle ripustettiin katosta suuria kylttejä joissa luki syysmarkkinat. Jouluna taas katosta roikkuvat kyltit joissa lukee kukkatalon joulu.

Yhteistyöni muiden työntekijöiden kanssa

Tulen hyvin juttuun työkavereideni kanssa, nyt kun olen ollut kassalla harjoittelemassa kassan käyttä, niin on välillä päässyt juttelemaankin työkavereiden kanssa hieman paremmin niinä aikoina, kun asiakkaita ei ole kassalla. Aina on jokaiselta saanut pyytää apua ja he tulevat auttamaan. Välillä puran kuormia työkavereiden kanssa ja mietimme yhdessä mihin mikäkin kasvi tulisi.

Jäte & hiilijalanjälki

Jäte jota myymälässä tulee on myyntikelvottomia kasveja, rikki menneittä tuotteita (kuten ruukkuja), pahvi ja muovi.

Myyntikelvottomat kasvit menevät isolle biojätelavalle. Muovit ja pahvit kierrätys roskikseen.

Toiminta digitaalisessa ympäristössä

Kopiraittila

Excelin käyttö

Excel on taulukkolaskentaohjelma, mutta sillä pystyy tekemään muutakin kuin taulukoita, esimerkiksi liikennevalot

Wordin käyttö

Word on tekstinkäsittelyohjelma, wordiin voi myöskin liittää kuvia ja videoita.

Powerpointin käyttö

Powerpoint on dia esitys, dioihin voi lisätä tekstiä, ääniä, kuvia ja videoita. Powerpoint on hyvä tapa esittää esimerkiksi jokin idea taikka työ muille.

Google garage

Digitaalisen hyvinvoinnin perusteet

  • Laitteilla vietetään nykyään hyvin paljon aikaa, aikuiset tarkistavat puhelimensa noin 50 kertaa päivässä, kun nuoret taas saattavat tarkistaa jopa 80 kertaa
  • Puhelimet ja koneet vähentävät keskittymiskykyä
  • Laitteiden sulkeminen auttaa oman kehonsa kuuntelussa ja parantaa yöunien laatua
  • Kannattaa tarkkailla stressitasoja teknologiaa käyttäessä
  • Pitää miettiä, että millaisen roolin haluat teknologialla olevan elämässäsi
  • Digitaaliset suositukset ja fyysiset suositukset liittyvät teknologian vähentämieesn
  • Töissä olessa kannattaa oma puhelin sulkea kokonaan ja käyttää vain työpuhelinta ja töistä pääsyn jälkeen voi työpuhelimen sulkea ja avata henkilökohtaisen puhelimen

Onnistu työnhaussa

Ensimmäiset vaiheet:

  • Kysele kavereilta miten he kuvailisivat sinua, mitä taitoja sinulla on
  • Kerro pätevyyksistäsi, koulutuksistasi ja muusta kokemuksestasi
  • Kerro myös luonteestasi, oletko esimerkiksi johtaja tyyppiä
  • Kun kerrot työhistoriastasi, kannattaa se kertoa ns tarinana, keskittyen kuitenkin ominaisuuksiin joita tarvitset hakemassasi työssä
  • Painota, että miksi haluat juuri tämän työn

CV ja saattikirje

  • Ajattele, että CV on yhteenveto vahvuuksistasi
  • Lisää aina yhteystietosi
  • Kerro, että kuka olet ja mitä tarjottavaa sinulla on
  • Lisää työkokemuksesi, yritysten nimet, työnimikkeesi sekä alkamis ja päättymispäivät
  • Laita yhteenveto taidoistasi, painota taitoja joita tarvitaan hakemassasi työssä
  • Tallenna CV PDF muotoon
  • Muokkaa CV aina hakemaasi paikkaa varten

Brändää itsesi

  • Oma brändisi on yhdistelmä arvostettuja luonteenpiirteitä, arvoja, vahvuuksia ja intohimon kohteita jotka kuvaavat sinua
  • Rekrytoijat etsivät useasti tietoa sinusta sosiaalisesta mediasta, tämän vuoksi some on tärkeä työkalu työllistymisessa
  • Valitse brändäämiseen sellaisia someja, joilla tulet varmasti huomatuksi
  • Valitse enintään kolme kiinnostuksen kohdetta ja valitse niille sopivat somet, esim. ruoka aiheisille kuville sopii hyvin instagram ja pinterest
  • Voit myös luoda oman verkkosivuston jossa kerrot itsestäsi
  • Muista myös verkostoitua alasi ihmisten kanssa

Tee työnhausta järjestelmällistä

  • Valitse kolme sinua kiinnostavaa toimialaa ja näiden alojen kiinnostavimmat yritykset
  • Käytä työnhaku sivustoja
  • Suuri osa työpaikoista saadaan suositusten ja tuttujen kautta, joten on verkostoituminen on todellakin tärkeää
  • Osallistu alan tapahtumiin
  • Seuraa yritysten someja

Valmistaudu työhaastatteluun

  • Yritä ajatella haastattelu on kahden ihmisen välinen keskustelu
  • Tutustu tarkasti yritykseen ja työhön jota haet
  • Selvitä taitovaatimukset tehtävääsi
  • Selvitä kuka sinua haastattelee, eri asemissa olevat ihmiset saattavat etsiä eri ominaisuuksia
  • Ennakoi kysymyksiä, pohdi alakohtaisia kysymyksiäkin
  • Muista että elekieli on tärkeää viestintää
  • Haastattelun jälkeen voit lähettää haastattelijalle lyhyen kiitosviestin

Paranna tuottavuutta töissä

Ajanhallinan tehostaminen

  • Määrittele tavoitteet ja määräajat, sekä prioirisoi tärkeimmät tehtävät
  • Kirjaa ylös, kuinka kauan sinulla kuluu aikaa eri tehtäviin
  • Seuraa aikaasi tarkasti esim, laskentatauluoilla
  • Taulukon avulla voit minimoida turhien hommien määrää ja niihin kuluvaa aikaa
  • Älä osallistu kokouksiin joihin sinua ei välttämättä tarvita
  • ToDo listat!!
  • Muista tauot
  • Minimoi häiriöntekijät
  • Nuku tarpeeksi öisin

Tehtävien priorisointi ja delegointi

  • Tunnista ongelma-alueet,jolloin voit karsio ja delegoida tehtäviä
  • Aluksi prioirisoi työsi
  • Kirjoita lista töistä joita pitää tehdä, luokittele työt neljään ryhmään, kiireellinen ja tärkeä, tärkeä muittei kiireellinen, kiireellinen muttei tärkeä ja ei kiirreellinen eikä tärkeä

Yhteistyön tekeminen pilvipalvelun avulla

  • Jotta voit työskennellä kollegojen kanssa pilvessä, tarvitset hyvän nettiyhteyden
  • Tarkista osallistujien oikeudet dokumentteihin
  • Sopikaa tiedostojen nimeämis tavasta, jotta löydätte ne pilvestä

Esittele ideoitasi tarinankerronnan ja graafisen suunnittelun keinoin

Ideointi ajatuskartalla

  • Kirjoita ajatuskartan aihe keskelle paperia ja ympyröi se
  • Lähde töystämään karttaa siten, että kirjoitat aiheeseen liittyviä asioita ensimmäisen ympyrän ympärille ja niinedepäin

Kokemusten välittäminen storyboardilla

  • Elokuvien teossa storyboardia käytetään lähes aina
  • Voit siis piirtää tietoa ylös itsellesi, ideat on useasti helpompi hahmottaa visualisessa muodossa

Mukaansatempaavan esityksen luominen

  • Alku on tärkeä kiinnostuksen herättämiseksi
  • Kannattaa olla yhtenäinen tarina, tarina saa huomion, motioi ja vakuuttavat
  • Kaikille tarinoille ei kuitenkaan sovi kronologisessa järjestyksessä
  • Ei saa puhua ikuisuuksiin, katsojat kyllästyvät

Kuvien huolellinen valinta

  • Mitkä kuvat/kuvaparit kertovat tarinan parhaimmin
  • Miten teksti sopii kuvaan
  • Jos käytät muiden kuvia, muistathan tarkistaa, että niitä saa käyttää sekä merkkaa lähde kuvaan

Pidä yhteyttä asiakkaisiin mobiililaitteella

Mobiilimainonta

  • Käytä lyhytiä hakusanoja, tällöin asiakkaat löytävät sinut paremmin
  • Voit käyttää popup mainoksia
  • Tee nettisivustostasi sujuva mobiililaitteille
  • Pop up mainoksiin saa myös koko vauhtavia ominaisuuksia, jolloin ne sopivat myös mobiililaitteille

Hakuverkostokampanjat mobiililaitteille

  • Nettisivuston tulisi latautua nopeasti
  • Helppokäyttöisyys mobiililaitteille
  • valitse hakusanat tarkasti
  • spefifeille asioille spesifit mainokset, vuotavaa kylpyammetta varten kannattaa olla mainos, jossa kerrto osaavasi korjata juurikin vuotavan ammeen

Display-kampanjat mobiililaitteille

  • yksi mainos koko ei sovi kaikillle laitteille, puhelin ja tabletti ovat esim. hyvin eri kokoisia
  • Sovellusten sisäinen mainostaminen on myös tärkeää

Sosiaalisen median kampanjat mobiililaitteille

  • Kohdista mainonta asiakasryhmääsi kohden
  • mieti mitä someja juuri sinun asiakkaasi voivat käyttää

Video mobiilimainonnassa

  • Pidä videot lyhyinä ja selkeinä
  • Youtubessa kannattaa mainokset kohdistaa oman alasi videoihin

Yleisölle puhuminen

Sisäisen puhujan löytäminen

  • Ajattele esiintymistilanteita roolisuorituksena
  • Tärkeää on valmistautuminen, keskity kysymyksiin, mitä, milloin ja miksi
  • Tärkeää on myös lämmitellä keho sekä äänihuulet
  • Määritä esityksen tavoitteet

Puheen tavoitteen määrittäminen

  • Kuka pyysi sinua pitämään esityksen, mikä on hänen roolinsa?
  • Kuka? Miten? Milloin? Mitä? Miksi?
  • Kuka = Keille olet puhumassa, onko se 2, 20 vai 200 ihmistä? Ovatko ihmiset joille puhut aiheen experttejä, vai kuulevatko he ekaa kertaa aiheesta?
  • Miten = Pidetäänkö esitys etänä vai kasvotusten, nauhoituksena, jne? Voitko käyttää slideshow esitystä?
  • Milloin = Milloin esitys pidetään ja miten pitkä se on?
  • Mitä = Mitä aiheesi tarkalleen käsittelee? Et halua alkaa jaarittelemaan turhasta
  • Miks = Miksi juuri sinä olet paras pitämään aiheesta esityksen? Oletko opettamassa vaiko kenties inspiroimassa?

Kehonkielen hallinta

  • Ota vakaa seisoma-asento, painopiste keskelle, tämä antaa vakaan vaikutelman
  • Pidä hyvä ryhti
  • Voit kävellä, mutta ei ilman päämäärää. Kävele esim. lavan päästä päätyyn ja vielä takaisin alkuperäiseen päätyyn kun aihe vaihtuu
  • Käsien liikkeen tulee olla täysiä kaaria, ei suljettuja
  • Ei käsiä kasvojen eteen, selän taakse, ristiin äläkä nojaa pöytään
  • Älä säädä pienten esineiden kanssa
  • Älä katso vain yhtä ihmistä
  • Hymyile

Maneerit kuriin

  • Älä käytä liikaa sanoja kuten ”siis” ”niinku” ”öö”
  • Jotta voit minimoida nämä maneerit, sinun pitää ensin tiedostaa ne
  • Puheeseen valmistautuminen auttaa maneerien minimoinnissa

Ammattimaisen esityksen pitäminen

  • Stressi esiintymisestä antaa energiaa, stressin eliminointi on mahdotonta, joten käytä sitä energiaa hyväksesi
  • Juo vettä, myös esityksen aikana, kuivalla suulla on vaikea puhua
  • Jokainen kuuntelija on tärkeä, joten älä katso vain yhtä
  • Puhu kunnon äänellä ja selkeästi, älä puhu liian nopeasti
  • Jos unohdat mitä olit sanomassa, ota pieni parin sekunin hengähdystauko ja muistele mihin jäit

Hyvä salasana

Testasin yhden salasanoistani ylen salasanakoneella, tietokoneella salasana olisi hyvin vaikeasti arvattavissa ja rikollisilla menisi 3kk sen murtamiseen. Tämän jälkeen testasin yhden merkin lisäämistä salasanaan ja tämän jälkeen murtamisessa menisi 2 vuotta.

Hyvässä salasanassa pitäisi olla vähintään 12 merkkiä ja erikoismerkkejä, kuten ”()&%€#”

Soittolista aksolotlien hoidosta ja omistuksesta

Kestävä kehitys

1. Miten määrittelet kestävän kehityksen lukemasi aineiston perusteella? Kirjoita napakka määritelmä aiheesta.

Kestävässä kehityksessä pyritään ottamaan huomioon ympäristö, ihminen ja talous. Halutaan, että tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus elää täällä.

2. Miksi on tärkeää ymmärtää kestävän kehityksen eri tulokulmia? Kirjoita vähintään kymmenen perustelua blogiisi.

  1. Ihmisten hyvinvointi paranee
  2. Pyritään ympäristön siisteyteen j sen arvostukseen
  3. Kestävämpää taloutta
  4. Kyetään toteuttamaan hyvinvointia ihmisille
  5. Luonnonvarojen turvaus tuleville sukupolville
  6. Tasa-arvoiset mahdollisuudet vaikuttaa
  7. Tavottteiden saavutus

3. Selitä seuraavat käsitteet: elinkaariajattelu, kiertotalous ja hiilijalanjälki.

Elinkaariajattelu = tuotteen aiheuttamat ympäristövaikutukset tulee sisältää valmistusprosessin lisäksi kaikki ne ympäristövaikutukset, jotka aiheutuvat tuotteen elinkaaren eri vaiheissa ennen ja jälkeen sen valmistuksen. Kiertotalous = tuotanto- ja kulutusmalli, jossa olemassa olevat materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, korjaamalla, kunnostamalla ja kierrättämällä. Hiilijalanjälki = tuotteen tai tekemisen kuormittavuus ilmastolle koko sen elinkaaren ajalta.

4. Valitse agenda 2030 listalta seitsemän sinulle tärkeintä kohtaa. Perustele miksi valitsit nämä kohdat. Miten kohdat näkyvät / miten toteutat näitä

kotona?

työpaikalla? Keskustele työssäoppimispaikallasi valitsemistasi teemoista. Perehdy työpaikan mahdollisiin ohjeistuksiin.

vapaa-ajalla?

Ei köyhyyttä, ei nälkää, terveyttä ja hyvinvointia, sukupuolten tasa-arvo, hyvä koulutus, puhdas vesi ja sanitaatio ja rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Valitsin nämä 7, sillä mielestäni ilman näitä ei pysty toteuttamaan muitakaan kohtia agendassa. Kotona, koulussa ja vapaa-ajalla näitä on helppo toteuttaa, sillä asumme Suomessa ja nämä eivät täällä ole yleisiä ongelmia.

5. Tee elämäntapatesti Sitran linkin kautta. Ota tuloksesta printscreen ja liitä blogiisi. Vertaile tulostasi edellisessä tehtävässä valitsemiisi agendan kohtiin. 

Onko tuloksessa jotain ristiriitaista edellisessä tehtävässä valitsemiisi agendoihin? 

Onko jonkin kohta, jossa tulos on samansuuntainen? 

Kerro ristiriitaisuuksista ja samansuuntaisuudesta blogissasi. 

Laadi yksityiskohtainen suunnitelma miten kehittäisit omaa toimintaasi kestävämpään suuntaan.

Oman toiminnan kehittäminen: Voisin vähentää eläinperäisten tuotteiden syömistä. Rahan käyttöön kannattaisi tehdä budjetti ja voisin ostaa huomattavasti enemmän tavaraa käytettynä. Asumiseen en pysty erityisemmin vaikuttamaan, sillä asun vuokralla ja en itse pysty päättämään lämmityksistä tai muista sellaisista.

6. Tutki työpaikaltasi kymmenen tuotetta ja etsi niistä ympäristömerkkejä. Selitä mitä merkit tarkoittavat.

1. Kierrätettävä

2. Eu ecolabel kertoo puoluettomaasti tuotteen ympäristöystävällisyydestä

3. Cleanright.eu = Neuvoo tuotteen oikeanlaiseen/turvalliseen käyttöön

4. Avainlippu merkki = tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa

5. Musta ja valkoinen nuoli = kierrätettävä

6. Kierrätettävä muovi

7. Joutsenmerkki = pohjoismainen ympäristömerkki joka kertoo puolueettomasti tuotteen ja palvelun pienemmästä ympäristökuormituksesta

8. Forest Stewardship Council (FSC) = kansainvälinen kansalaisjärjestö, jonka päämäärä on edistää kestävää kehitystä maailman metsävarojen käytössä

9. Tehty kierrätetystä muovista

10. Faitrade = tuotanto noudattaa tiettyjä vaatimuksia ympäristövaikutusten, työvoiman ja sosiaalisen kestävyyden suhteen

Sign, Print & Promotion messut

Kävin katsomassa messuilla ”Parempaa kuvaa, videota ja ääntä älypuhelimella viestimiseen” seminaarin.

Seminaarissa käytiin enimmäkseen läpi millaisia lisälaitteita puhelimeen voi ostaa, olisin ehkä halunnut kuulla enemmän esimerkiksi puhelimen omista asetuksista ilman, että täytyy ostaa 300€ lisäosia.

Valosta

Helppo tapa saada nättejä kuvia on sijoittua niin, että on iso ikkuna kuvaajan selän takana niin, että valo lankeaa leveänä massana.

Puhelimeen pystyy myös ostamaan pieniä kuvausvaloja, mutta ne ovat kalliimman puoleisia.

Ääni

Suuntaava mikrofoni:

  • Liitetään suoraan puhelimen
  • Minimoi hälyäänet
  • Toiminta etäisyys maksimissaan pari metriä
  • Ulkona jkäytettävä tuulisuojaa

Nappimikrofoni:

  • Paras sijainti suoraan leuan alla ”kahden nyrkin verran leuan alla”
  • Paita, korut, hiukset yms. aiheuttavat helposti kohinaa
Tuulensuoja mikkiä varten

Kuvan vakaana pito

Kuva on helpompi saada pysymään vakaana jalustalla, se tuo erkonomiaa puhelimen pitoasentoon, jolloin puhelin ei heilu kädessä niin paljoa. Useissa puhelimissa on kyllä jo sisäänrakennettu vakauttaja, mutta jalusta helpottaa asiaa silti.

Helsinki 21.4.2022

Kävimme Helsingissä tutkimassa kauppojen graafista sisältöä.

Sostrene Grene

Graafinen materiaali oli osa koneella luotua ja osa itse kirjoitettua.

Normal

Normaalissa en kauheasti uskaltanut kuvata, mutta tämä pieni ihmishahmo oli isona osana myymälän graafista puolta.

Muji

Mujissa hyödynnetiin valokuvia, yksinkertaisuus oli myös hyvin hyödynnetty.

Tiger

Tiger hyödynsi myös kuvia sekä koneella tehtyjä materiaaleja.

Lush

Lushiin oli lähes kaikki materiaali kirjoitettu käsin.

Ruohonjuuri

Ruohonjuuren ikkunateipit täyttivät lähes koko ikkunan, niiden välissä oli kuitenkin tyhjää tilaa joista näki läpi. Teema oli luonnonläheinen.

Vesileikkuu

Vesileikkauksessa korkeapaine vesisuihku irrottaa leikattavaa materiaalia. Jos leikattava materiaali on kovempaa pitää veden sekaan lisätä erittäin hienoa hiekkaa. Hiekan avulla saa siis leikattua jopa betonia.

  • Mahdollista leikata monimutkaisiakin muotoja
  • Menetelmä saastuttaa vain vähän luontoa
  • Menetelmä ei aiheuta lämpenemistä leikattavassa kohteessa
  • Menetelmä ei aiheuta karkenemista ja jättää helposti hitsattavan pinnan metallileikkeisiin

Kone

Kone tyhjänä ja kone kun leikattava vaneri on paikoillaan.

Leikkaamista

Kone pystyy pieniinkin yksityiskohtiin

Vesileikkurin leikkaamia muotoja (muurahaisia)
Muutama muurahainen jo leikattuna

Muuta leikkuriin liittyvää koneistoa

Painekone

Vesileikkurilla on jopa 3000 baaria tehoa.

Hiekkasäiliö

Tähän koneeseen lisätään hiekkaa jos siitä tarvitaan.

Ohjausnäyttö

Vesileikkuria ja sen toimintoja hallitaan tällä näytöllä.

Oma työni

Muurahaiskeko tilanjakaja
Illustratorilla tehdyt ääriviivat keosta ja tukijalasta

Tehtävänä oli suunnitella tilanjakaja/sermi luontoteemalla ja päädyin tekemään muurahaiskeon.

Pelkkä vaneri & valmis työ
Sermin tukijalka käytössä
Tukijalka